Mikä on yhdistelylaina? Voiko nykyään lainoja yhdistää jotenkin? Vastaus tähän on luonnollisesti kyllä, ja se onkin yksi suosituimmista tavoista kilpailuttaa lainoja nykypäivänä, sillä sinänä lainojen hinnat ja korot menevät kuin itsestään parhaalle mahdolliselle tasolle. Ideana siinä on siis juuri se, että asiakas, jolla on paljon pieniä lainoja, esimerkiksi pikavippejä tai kulutusluottoja yhdistää lainansa yhden katon alle, jolloin lainojen välistä katoavat pienet piilokulut ja erilaiset yritysten palkkiot. Tällöin niitä on todella paljon helpompi hallinnoida, ja asiakas säästää todella paljon ylimääräistä päänvaivaa ja mietittävää. Tämä on suosittu ratkaisu erityisesti silloin, kun asiakas tunnistaa olevansa henkilö, joka sortuu ottamaan paljon pieniä lainoja vuoden aikana. Miten tämä kaikki sitten oikein toimii ja miten asiakas hyötyy tästä. Otetaan siitä yhdessä selvää artikkelissamme!

Yhdistelylaina pähkinänkuoressa

Yksinkertaisimmillaan yhdistelylainassa asiakas yhdistää kaikki nykyiset pikavipit, kulutusluotot, osamaksut ja muut sopimukset yhdeksi lainaksi, jolloin asiakas säästää niin kustannuksissa kuin ajankin suhteen, sillä kaikki on yhden katon alla huomattavasti yksinkertaisempaa. Yhdistelylainoja on todella helppo kilpailuttaa, sillä netissä on valmiita palveluita, jotka tekevät työn täysin asiakkaan puolesta. Kuluttajan ei tarvitse tehdä muuta kuin täyttää lainahakemus ja odotella lainatarjousten tupsahtelua sähköpostiin. Eikö kuulosta todella helpolta ja yksinkertaiselta? Sitä se myös on, sillä asiakkaan ei tarvitse enää vaivata päätään monilla eräpäivillä tai erilaisia piilokuluilla ja muilla palkkioilla. Yhdistelyllä taataan se, että asiakkaan kuukausittainen maksu pienenee, jolloin järjestelystä tulee luonnollisesti myös asiakkaalle edullisempaa. Mikäli edellä mainittujen palveluiden käyttäminen ei tunnu luonnolliselta, voi asiakas kilpailuttaa lainat myös täysin itse, jolloin asiakas luonnollisesti tulee toisaalta käyttäneeksi siihen paljon omaa aikaa ja vaivaa, mutta toisaalta kukapa tuntee asiakkaan tilannetta ja tarvetta oikeasti paremmin kuin asiakas itse? Yhdistelylaina ei ole sen monimutkaisempi konsepti kuin mikään muukaan laina ja parhaiten asian ymmärtää tutustumalla siihen tarkemmin. Internet on täynnä erilaisia oppaita ja tietopaketteja, joihin tutustumalla konsepti ja yhdistelyn idea aukeaa varmasti vielä paremmin.

Milloin yhdistelylaina on järkevä ottaa?

Yhdistelylaina kannattaa ottaa lähes milloin vain, sillä se on lähes aina edullisin vaihtoehto. Kuitenkin mikäli kuluttaja epäilee, ettei pysty maksamaan samana eräpäivänä yhden isomman laina kuukausierää, kannattaa yhdistelyä ehkä miettiä uudestaan. Sen tulisikin olla aina ennen kaikkea luonteva ratkaisu, eikä aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa. Yksi tyypillinen tilanne yhdistelylainalle on skenaario, jossa asiakkaalla on paljon pieniä velkoja korkealla korolla ja pitkällä maksuajalla. Korko ehtii nousta maksuajan aikana paljon ja asiakas tulee puoliksi tietämättään maksamaan todella paljon korkotuloja ja muita palkkioita. Yhdistelylainan avulla asiakas voi saada pitkässä juoksussa todella paljon matalamman koron. Ajoissa otettu yhdistelylainaa myös vähentää asiakkaan riskiä ottaa jatkossa lisää pienempiä lainoja ja rahatilanteesta tulee todennäköisesti huomattavasti parempi ja vakaampi. Tyypillisessä perheessä esimerkiksi puolisolla voi olla useampi pieni laina, jolloin perheessä keskustelu lainojen yhdistämisestä voi tulla täysin tarpeeseen. Ei ole kovin montaa tilannetta, jossa lainoja ei kannattaisi lopun perin yhdistää, lähes aina asiakas hyötyy tilanteesta todella paljon. Jos ei mitään muuta, asiakkaan kannattaa aina kilpailuttaa paras yhdistelylaina, ottaa tarjous vastaan ja päättää sitten, haluaako hän ottaa sopimusta vastaan. Lainasopimus on kuitenkin vasta sitten sitova, kun asiakas kirjoittaa siihen oikeasti nimensä. Käytännössä minkä tahansa lainan voi myös yhdistää, joten yhdistelylaina on erittäin joustava tapa kilpailuttaa lainoja. Kaikkea ei kuitenkaan kannata välttämättä yhdistää, esimerkiksi mikäli asiakkaan lainan korko nousisi yhdistämisen yhteydessä tai yhdistämisestä johtuvat kulut jostain syystä nousisivat tähtitieteellisen korkealle, ei yhdistäminen ole kannattavaa. Sanoisimme kuitenkin, että yhdistely kannattaa vähintään yhdeksän kertaa kymmenestä.

Yhdistelylaina – mitä kuluttajan oikein tulee ottaa huomioon?

Luonnollisesti asia numero yksi on laskea, kuinka paljon kuluttaja käytännössä hyötyy lainan yhdistelystä. Parasta on ottaa laina, josta on käytännön hyötyä, mutta korko pysyy kuitenkin vielä matalalla. Yhdistelyn pääsyy onkin juuri rahallinen säästö. Tätä voi arvioida esimerkiksi laskemalla nykyisten lainojen määrä ja niiden lyhennyksiin käytettävä osuus. Tämän jälkeen asiakkaan on helppo laskea, kannattaako yhdistely. Kaikkia lainoja ei välttämättä myöskää kannata yhdistellä. Kuluttaja voi yhdistää osan lainoista ja jättää taas osan yhdistämättä. Tämänkaltainen menettely on täysin suotavaa ja järkevää, ja oikeastaan se riippuu siitä, kykeneekö asiakas maksamaan esimerkiksi suuremman kertalyhennyksen samana päivänä. Asia on siis todella subjektiivinen, eikä siihen oikeastaan löydy helppoa vastausta. Lainaa kannattaa lähteä lähestymään siten, että pyrkii saamaan kuukausilyhennykset sille tasolle, että niitä on helppo maksaa ilman, että köysi puristaa kaulaa koko ajan. Lainaa ei kannata lähteä siis ahneesti maksamaan nopeasti pois, vaan pikkuhiljaa sopivissa, omaan taloustilanteeseen sopivissa kuukausierissä. Laina-aikaa on kuitenkin aina helposti lyhentää kuin pidentää. Kuten muidenkin lainojen kanssa, esimerkiksi puolison kanssa lainojen yhdistäminen todennäköisesti parantaa parin yhteistä luottoluokitusta, mikä tekee lainojen hakemisesta paljon helpompaa. Pankki tai rahoituslaitos myöntää lainan huomattavasti todennäköisemmin paremmilla ehdoilla, mikäli asiakkaat hakevat lainaa yhdessä sen sijaan, että lainaa haettaisiin yksittäisinä henkilöinä.

Yhdistelylainan kiemurat

Yhdistelylaina ei ole välttämättä aluksi kovin yksinkertainen aihe, mutta loppujen lopuksi, kun siihen pääsee pikku hiljaa sisään yhä paremmin ja paremmin, alkavat sen salat aueta myös itse kuluttajalle. Pohjimmillaan kyse on kuitenkin ainoastaan asioiden optimoinnista, mistä hyötyy kuluttaja ja koko yhteiskunta. Nykypäivänä internet on mullistanut rahoitusalan niin täysin, että kuluttajalla aukeaa mahdollisuuksia, joista voitiin vain unelmoida esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Emme väitä, että yhdistelylaina on aina paras mahdollinen vaihtoehto jokaiselle kuluttajalle, mutta hyvin usein se sitä käytännössä on. Todella usein kuluttajalla on lainaa esimerkiksi tuhansia euroja hajautettuna useaan eri yhtiöön, mikä harvoin on hyvin tuottava ratkaisu. Asiakkaan tulisikin etsiä ratkaisuja, mitkä vievät häntä kohti vastuullisempaa rahankäyttöä. Mikäli tämä artikkeli pitäisi tiivistää yhteen oppiin tai vinkkiin, on helppo muistuttaa rahankäytön vastuullisuudesta. Lainojen kanssa on aina syytä olla todella tarkkana, eikä laittaa rahaa menemään minne sattuu noin vain. Jokaisen päätöksen tulisi olla todella harkittu, ja asiakkaan tulisi tietää tarkkaan kaikki ehdot, joiden pohjalta yhdistely tehdään. Mikään ei ole kuluttajalle hirveämpi tilanne kuin menettää luottotietonsa omaa typeryyttään lainojen parissa, ja sitä tulisikin välttää aivan viimeiseen asti.